Terapiatilanteessa 5 v lapsi kysyy minulta, mitä sä teet työkses? Vastasin hänelle tavalla, jonka arvelin sopivan hänen ikätasoonsa: leikin lasten kanssa. Johon lapsi vastasi, että ei, ei, kun minä tarkoitan oikeaa työtä, sellaista, josta saa palkkaa! Mun isä kaataa puita ja sille maksetaan siitä rahaa! Mitä sellaista sinä teet?
Jahas, mitä minä oikeasti teen ja miksi? Se näyttäytyy lapselle mukavana leikkinä ja myös terapeutti nauttii siitä – molemmilla on hauskaa.
Olen pitkään jo pohtinut sitä, miten toimintaterapia asemoidaan kuntoutuksen kenttään ja mitkä ja millaisena se näyttäytyy ulkopuolisen silmiin. Osaahan meistä kaikki leikkiä lapsen kanssa, niin.
Toimintaterapian tarkoitus on tukea lasta kuntoutujaa osallistumaan iän mukaiseen toimintaan. Tarvitset siis tiedon ja ymmärryksen siitä, mitä iän mukainen toiminta on, se liittyy elämänkaaren mukaiseen toimintaan. Eli minun on tiedettävä, mitä kuhunkin ikävaiheen mukaiseen toimintaan kuuluu. Sen lisäksi minun on tiedettävä keino, miten todennan haasteen kuntoutujan elämänkaaren kulussa. Siihen tarvitaan arviointivälineet, jotka ovat luotettavia ja sopivat ikäryhmään. Toimintakykyä määriteltäessä ja kartoitettaessa tehdään yhteistyötä läheisten ja kuntoutujan toimintaympäristön kanssa, kuten varhaiskasvatus, esikoulu, koulu sekä muiden moniammatillisten kuntoutusosaajien kanssa, kuten terveydenhoitaja, kuraattori, psykologi, puheterapeutti, fysioterapeutti ja perheneuvola. Kuntoutumispolun rakentaminen ja kokonaisvaltaisen näkemyksen muodostaminen on lääkärin vastuulla, joka käyttää päätöksiä tehdessään kaikkien arviointiin osallistuneiden näkemyksiä kootessaan kuntoutumispolkua.
Eli tarvitaan taitoa kerätä tietoa havaintojen avulla, arvioida ja peilata sitä eri teorioihin kuten käyttäytymistieteet, psykologia, motorinen kehitys, fysiologia, anatomia, oppimisteoriat, aistisäätely, neurologia, ikääntyminen jne. Lisäksi havainnoidaan toiminnanohjausta, toimintaa ryhmässä ja mahdollisuutta selvitä arjessa ja mitä se merkitsee kuntoutujalle. Ja tämä kaikki on saatettava sellaiseen muotoon ja ilmaisuun, että kaikki osapuolet ymmärtävät mistä on kysymys ja saadaan näyttöön perustuvat tukitoimet järjestettyä. Toimintaterapiassa on omat arviointimenetelmät, jotka ovat kansainvälisesti kehitettyjä ja tutkittuja sekä soveltuvat suomalaiseen arviointikäytäntöön.
Tähän kaikkeen on tarvittu taitoa luoda luottamuksellinen suhde kuntoutujaan ja läheisiin. Verkostotyöskentelyssä yhteistyösuhteet kehittyvät vähitellen, kun saadaan aikaiseksi vuoropuhelua ja ymmärretään kunkin ammatillisen osaamisen vahvuudet ja lisäarvo määritettäessä kokonaiskuvaa. Tämän lisäksi on oltava tunneälyä, valmiutta vastata nopeisiin tilanteisiin tai yllättäviin ilmiöihin, jotka saattavat syntyä kuin tyhjästä. Eli tarvitaan kykyä tunnistaa ilmiöitä, jotka saattavat laukaista haasteellisiakin reaktioita, koska kyseessä on läheiset ihmissuhteet, jotka menevät ajoittain ihon alle. Sekä myös purkaa ja laukaista nämä tilanteet ja käydä ne läpi osapuolten kanssa.
Kuntoutujalle on annettava aikaa mukautua ja päästä sisään omaan terapiaprosessiin. Luottamuksellinen ja vastavuoroinen suhde lisää motivaatiota ja asennetta itsensä kehittämiseen. Toiminnalle on osattava asettaa tavoitteet, joita kohden kuntoutuja lähtee työskentelemään. Silloin kun ne liittyvät arkeen ja ovat merkityksellisiä kuntoutujalle, niin se motivoi. Siis pitää pystyä tsemppaamaan.
Tavoitteen saavuttaminen edellyttää yleensä kasvamista ja kehittymistä sekä valmiuksien vahvistumista tavoitteena olevan tehtävän tekemiseen, kuten pyörällä ajaminen, pukeutuminen reippaasti, että ehtii välitunnilla ulos tai että pystyy lähtemään kaverin kanssa ulos kerran viikossa. Tarvitaan siis toiminnan analyysiä. Toimintaterapeutin on mahdollistettava edellytykset, kuinka saadaan orientaation pysymään tehtävässä ja vietyä loppuun, kuinka aistisäätelyn haasteet huomioidaan, onko neurologisia selittäviä tekijöitä, jotka asettavat rajapintoja, kuinka oppiminen toimimaan ryhmässä mahdollistetaan ja mitä tukitoimia tarvitaan että kuntoutuja osaa suunnitella toimintaansa, kuinka harjoitellaan muistia tai missä järjestyksessä tehtävät on tehtävä jne.
Ja sitten sitä treenataan, lääketieteellinen termi on kuntoutetaan. Leikitään, mennään motoriikkarataa, opetellaan kestämään ääniä, maistamaan ruokaa, käymään kaupassa, liikkumaan ympäristössä, tekemään luovia tehtäviä, muistellaan jne. Juuri sitä mikä kuntoutujalle on mieleistä. Toiminnan valinnan kannalta huomioidaan, että se vie eteenpäin kuntoutujaa, on hänelle merkityksellistä ja mahdollistaa onnistumisen. Siis se, mikä näkyy ulospäin, ei välttämättä kerro sitä, miksi juuri sitä tehdään, tavallisia askareita, joista tulee mielihyvää ja onnistumisia.
Terapeutti kohtaa kuntoutujan tasavertaisena toimijana, joka itse on asiantuntijan asemassa kuntouksen polulla. Terapeutin tehtävä on luoda mahdollisuudet suoriutua tehtävästä, joka on mitoitettu ja suunniteltu kuntoutujan toimintakyvyn mukaan. Eli tehtävä on mahdollista suorittaa turvallisesti annetussa ajassa ja se on sopivan haastava, mutta on mahdollista tehdä. Tämä tarkoittaa tehtävän pilkkomista, apuvälineiden suunnittelemista, ympäristön muokkaamista ja edellytysten luomista tehtävän tekemiseen. Lähtökohta on aina kuntoutujan suoriutuminen tehtävästä omista lähtökohdistaan ja hänen toimintakykynsä mukaan.
Kuntoutumista seurataan ja käydään vuoropuhelua kuntoutujan, hänen läheistensä sekä verkostonsa kanssa. Silloin arvioidaan tavoitteiden saavuttamista, sovitaan uusista osa-tavoitteista ja menetelmistä sekä ohjataan niiden käyttämiseen tarvittaessa.
Siis palaan alun ajatukseen siitä, että miksi minulle maksetaan leikkimisestä? Toimintaterapeuttina tässä tilanteessa tunsin liikutusta siitä, minkä palautteen lapsi antoi minulle tapaamisestamme, siis toimintaterapiasta toimintaterapeuttina. Lapsi sai leikkiä, siis tehdä itselleen iänmukaista ja merkityksellistä työtä yhteistyössä turvalliseksi kokemansa aikuisen kanssa nauttien siitä. Hän ei kokenut olevansa terapiassa vaan iloinen toimija, joka sai onnistumisen kokemuksia ja odottaa innolla seuraavaa tapaamista saadakseen toteuttaa itseään hänelle merkityksellisessä toiminnassa. Ja voi sitä riemua, kun saa huudantaa, katso, mä osaan tän!
Siis tästä minulle maksetaan, ehkäpä olen palkkani ansainnut, se jää muiden arvioitavaksi, kun toimintaterapiaa ja sen kustannuksia verrataan siihen hyötyyn, jonka kuntoutuja saa pystyessään osallistumaan omalla panoksellaan itselleen merkitykselliseen toimintaan. Toimintaa osallistumisen ja onnistumisten tuomaa mielihyvää ei voi rahalla arvottaa. Kaikilla ja kaikenikäisillä on oikeus toimintaan ja jokainen on arvokas yksilönä.
Toimintaterapia Eija Vehviläinen
toimintaterapeutti yamk
työnohjaaja STOry ja JOTO
kouluttaja EduSteps Oy